Kun jätän tekosyyt taakseni, löydän tulokset edestäni

”Tänään en voi lähteä salille, koska polveeni sattuu.”

”Lenkki jää tänään väliin, koska sataa.”

”Ranne on tainnut ylirasittua, parempi jättää treenipäivä väliin.”

Eikö olekin helppoa keksiä itselleen syitä treenin skippaamiseen? Sama pätee kotitöihin, koulutehtäviin ja vaikka raportin kirjoittamiseen. Voitko vilpittömästi aina sanoa, että syy on todellinen? Itselleen pystyy kyllä perustelemaan, miksi jättää jonkin asian tekemättä. Mutta miksi huijata itseään?

Jokainen asettaa omat tavoitteensa ja suunnittelee, kuinka niihin päästään. Jos tavoitteena on kehittää lihasvoimaa ja kalenterissa on treenipäivä, hyödytkö sen väliin jättämisestä? Olet halunnut edistystä ja tiedät harjoittelun olevan ainut keino sen saavuttamiseksi. Suosikkisarja saattaa kutsua sohvalle, mutta viekö se sinua tavoitteeseesi?

\"Tekosyy\" kuulostaa sanana negatiiviselta. Minulle ainakin tulee pieni pistos sydämeen, kun kehittelen itselleni tekosyytä. Ymmärrän tekeväni ”väärin” ja olo on hiukan syyllinen. Tiedän, että kenellekään muulle syy ei menisi läpi. Mutta saanko tekosyyllä armoituksen tekemättä jättämiselle tai huonolle valinnalle? En! Ainut mahdollisuus on punnita vaihtoehtojen plussat ja miinukset, ja valita plussapuolen ratkaisu. Tällöin en tarvitse tekosyitä, vaan seison valintani takana.

Monella on korkea kynnys liikunnan aloittamiseen. Usein perusteluna on terveydentila. Liikunnan vaikutuksia terveyteen ja hyvinvointiin on tutkittu runsaasti. Terveysliikunnalla on positiivisia vaikutuksia muun muassa sokeriaineenvaihduntaan, energiankulutukseen, luuston vahvuuteen, stressinhallintaan, verenpaineeseen, kolesteroliin sekä liikapainoon (Laukka P., www.terveyskirjasto.fi, 2022). Jos kirjaat itsellesi perusteluja liikunnan aloittamisen puolesta ja vastaan, edellinen luettelo saa todennäköisesti vaakakupin kallistumaan aloittamisen puoleen. On toki olemassa sairauksia, jotka rajoittavat liikuntaharrastusta. Tällöin kannattaa keskustella oman lääkärin kanssa liikunnan sopivuudesta.

Kun jätän tekosyyt taakseni, löydän tulokset edestäni

Kuinka palkitsevaa onkaan huomata, että tekosyiden verkosta selviydyttyä alkaa tulosta syntyä. Eivät ne asiat loppuperin niin hankalia ole - ja saattavat jopa olla kivoja! Aloittaminen on aina se vaikein osuus, siitä lähtien kaikki on helpompaa. Kun tiedät, että jonkun asian toteuttaminen on sinulle hyväksi, sivuuta tekosyyt ja aloita. Vaikka kyseessä olisi pieni, mutta epämukavalta tuntuva asia, se kannattaa hoitaa pois päiväjärjestyksestä. Olo helpottuu ja mieli kevenee, kun hoitamaton asia ei suotta pyöri päässä.

Liikunnasta puhuttaessa on hyvä tiedostaa, että se vaikuttaa monella muullakin tavalla kuin fyysisen kunnon paranemisen kautta. Liikunta vapauttaa hyvää oloa tuottavia hormoneja ja siihen liittyy usein mukavia sosiaalisia kontakteja. Liikkumalla teet itsellesi hyvää ja saat hyvän mielen!

Oletko sinä jättänyt jonkun asian tekemättä tekosyihin vedoten? Haastan sinut pohtimaan asiaa uudelleen!

 

Lue seuraavaksi täältä, miten hypätä oman mukavuusalueensa ulkopuolelle ja täältä kolme vinkkiä huonon päivän selättämiseen.

Scroll to Top