Power Plate parantaa luuntiheyttä

Power Plate -harjoittelu lisää luuntiheyttä ja jopa parantaa osteoporoosia. Power Plate löytyy Fresseiltä ympäri Suomen!

Power Plate on mullistanut monen treenaamisen. Kolmiulotteisesti värähtelevällä harjoitusalustalla tekee huipputehokkaan treenin alle puolessa tunnissa.

Power Plate toimii niin lihaskunto- kuin liikkuvuusharjoittelussa. Alustan päällä voi tehdä myös erilaisia hyppyjä ja askelluksia, jolloin kestävyyskunto paranee samalla, kun lihakset tekevät tavallista lujemmin töitä.

Paremman lihas- ja kestävyyskunnon ja liikkuvuuden parantamisen lisäksi Power Plate vaikuttaa tutkitusti myös luihin. Tutkimuksissa on havaittu, että Power Platen kolmiulotteinen harmoninen värähtely ehkäisee luukatoa ja jopa lisää luuntiheyttä.

 

Power Plate lisää luuntiheyttä

Power Platen värähtely vaikuttaa verenkiertoon ja aineenvaihduntaan. Se vaikuttaa luiden terveyteen positiivisesti.

Värähtelyn vaikutus luuntiheyteen perustuu kahteen tekijään. Ensinnäkin kun luukudoksen verenkierto tehostuu, sinne kulkeutuu enemmän ravintoaineita. Lisäksi värähtely tasapainottaa hormonitoimintaa, mikä tehostaa luiden uudelleenrakentumista.

Säännöllisellä Power Plate -harjoittelulla voidaan tutkimusten mukaan jopa parantaa osteoporoosia. Tutkitun osteoporoosia ehkäisevän ja parantavan tehon vuoksi Power Platelle on myönnetty EU:n lääkinnällisen laitteen sertifikaatti (MDD, CE).

 

Power Plate Move -harjoitusalustoja käytetään myös Fressin ryhmäliikuntatunneilla.

 

Power Platesta apu vaihdevuosiin ja osteoporoosiin

Power Plate -harjoittelun tehoa on tutkittu myös vaihdevuosien oireisiin. Vaihdevuosien myötä luuntiheys ja lihasvoima heikkenevät, mutta Power Plate auttaa tutkitusti hidastamaan näitä muutoksia merkittävästi.

Vaihdevuosien myötä estrogeenin vajaus kiihdyttää luun menetystä, mikä altistaa osteoporoosille. Luuliiton mukaan vaihdevuosi-iän jälkeen naisten luuntiheys pienenee kaksi prosenttia ensimmäisten vuosien aikana. Viiden vuoden jälkeen luuntiheys pienenee noin prosentin vuodessa. Noin 80-ikävuoteen mennessä naiset ovat menettäneet luun mineraalipitoisuudestaan lähes puolet.

Belgialaistutkimuksessa kuitenkin havaittiin, että vaihdevuodet ohittaneilla naisilla lonkan alueen luuntiheys nousi jopa 1,5 prosenttia Power Plate -harjoittelun myötä vain 24 viikon aikana. Tutkittavat harjoittelivat Power Platella kolme kertaa viikossa maksimissaan 30 minuuttia kerrallaan.

Toisessa vaihdevuosi-ikäisten naisten osteoporoosia käsitelleessä tutkimuksessa havaittiin, että kymmenen minuutin Power Plate -harjoittelu viisi kertaa viikossa vahvisti luita. Kolmen kuukauden jälkeen lannerangan luuntiheys kasvoi 1,3 prosenttia ja kuuden kuukauden jälkeen 4,3 prosenttia.

Myös lukuisissa muissa tutkimuksissa on havaittu Power Platen teho osteoporoosia ja vaihdevuosiin liittyvää luuntiheyden alenemaa vastaan. Lue lisää esimerkiksi tästä tutkimuskatsauksesta.

 

Power Platen teho perustuu värähtelyyn

Power Platella lihaskuntotreeni tehostuu, sillä värähtelyn ansiosta lihassolut supistelevat tahdosta riippumatta jopa 50 kertaa sekunnissa.

Power Platella voi treenata pelkällä kehonpainolla ja tuntea, miten värähtely tekee esimerkiksi lankuista, kyykyistä ja punnerruksista huomattavasti tehokkaampia. Myös lisäpainoharjoittelu onnistuu Power Platen päällä. Esimerkiksi mitkä tahansa kahvakuula- ja käsipainoliikkeet, jotka voi tehdä lattialla, voi tehdä myös Power Platella.

Lämmittelyssä, lihaskuntoharjoittelussa ja venytyksissä käytetään 30, 35 tai 40 hertsin taajuutta ja asetusta "low".

Värähtely palauttaa kehoa, joten palautuminen käynnistyy jo harjoituksen aikana toisin kuin yleensä lihaskuntotreenissä.

Power Plate sopii loistavasti myös erillisen kehonhuoltoharjoituksen tekemiseen. Esimerkiksi dynaamiset ja staattiset venytykset tuntuvat Power Platen päällä tavallistakin paremmilta. Värähtelyn ansiosta tuntee, miten venytyksissä sulaa hetkessä aiempaa alemmas.

Laitetta voi käyttää myös hierontaan. Esimerkiksi etu- ja takareisien sekä pohkeiden lihasjumit on helppo avata itse Power Platen päällä maaten, kun käyttää laitteen suurempia taajuuksia ja amplitudeja.

Hieronnassa käytetään Power Platen korkeinta taajuutta 50 ja asetusta "high".

 

Power Plate sopii lihasten hierontaan. Kuvassa avataan etureisien lihaskireyksiä.

 

Power Plate Move -ryhmäliikuntatunnit löydät Fressi Espoonlahdesta, Fressi Clubhouselta (Vuosaari), Fressi Sykkeeltä (Tampere) ja Fressi Kauppakadulta (Kuopio). Lisäksi löydät Power Platen kuntosalin puolelta tai toiminnallisen harjoittelun tilasta Fresseiltä ympäri Suomen!

 

Luitko jo nämä FressiOlo-blogin tekstit?
Neurosonic auttaa parantamaan unta, vireystasoa ja mielialaa
Niqama-tuoli on tehokas apu moniin selkävaivoihin
Pulahdus kylmäaltaaseen auttaa palautumaan nopeammin

Scroll to Top