Miten saada riittävästi rautaa ruokavaliosta?
Vaikka saisit ruokavaliostasi riittävästi rautaa, saatat silti kärsiä raudanpuutteesta, sillä rauta imeytyy heikosti.
Vaikka saisit ruokavaliostasi riittävästi rautaa, saatat silti kärsiä raudanpuutteesta, sillä rauta imeytyy heikosti.
Pitkään proteiinilähteet on yhdistetty lähinnä eläinkunnan tuotteisiin eli liha-, kana-, kala- ja maitotuotteisiin. Proteiineja voi kuitenkin tankata riittävästi myös kasvikunnan tuotteista. Moni on viime aikoina kiinnostunut vähentämään lihaa ja korvaamaan …
Herneet ovat kesällä mitä mainiointa syötävää. Pienet vihreät pallerot ovat täynnä makua ja keholle tärkeitä ravintoaineita, joten niitä kannattaa sisällyttää ruokavalioon säännöllisesti. Maku on toki tärkein ruoan valinnassa, mutta tässä …
Kesähelteillä monen ruokahalu ja mieltymykset muuttuvat niin, että raskaan ruoan sijaan kaipaakin jotain raikasta. Kuumalla onkin hyvä valita lautaselle monipuolisesti erilaisia hedelmiä. Samalla tulee nauttineeksi tärkeitä ravintoaineita. Hedelmät sopivat sellaisenaan …
Juoksijalle ruoka on enemmän kuin ravintoa keholle: ruoka on polttoainetta juoksuun. Vaikka juoksuharrastus olisi vielä alkutekijöissä, juoksukunnon ylläpitämiseksi on hyvä varmistaa ruokavalion sisältö. Oikeilla ruokavalinnoilla voit taata kehityksen juoksussa, ehkäistä …
“Puoli kiloa päivässä” on todennäköisesti jokaiselle tuttu lause. Ja se pitää edelleen paikkansa: kasviksia, hedelmiä ja marjoja tulisi syödä päivittäin vähintään 500 grammaa. Vaikka varmasti suurin osa suomalaisista tietää tämän, …
Väriä lautaselle – näin paljon tarvitset kasviksia Lue lisää »

Sosiaalisen median toimesta meillä on entistäkin helpompi tutustua toisten ihmisten arkeen. Toisten ihmisten tapa elää tuntuu kiinnostavan paljon, myös syömisen suhteen. Tästä osoituksena on “Mitä syön päivässä” (What I Eat …
Havaitse sosiaalisen median vaikutukset ruokasuhteeseesi Lue lisää »
Milloin viimeksi olet pysähtynyt miettimään kalsiumin saantiasi? Jokainen meistä on varmasti tietoinen kalsiumin tärkeydestä luuston terveyden kannalta. Lisäksi kalsiumilla on monia muita tärkeitä tehtäviä kehossamme. Maito sekä erilaiset maitotuotteet ovat …
Uusi vuosi on jo startannut ja niin myös monen muutoshalu parempaan elämään. Motivaation ollessa korkealla tekeminen tuntuu kevyeltä, mutta monen mieli on jo muuttunut helmikuussa. Miksi vanhojen tapojen muuttaminen on …