Vihersmoothie on herkullinen vitamiinipommi! Katso helppo resepti ja 10 smoothievinkkiä, joilla onnistut takuulla!
Smoothie on maistuva ja terveellinen aamu-, väli- tai iltapala. Sen voi tehdä juotavaan muotoon ja ottaa vaikka työmatkalle mukaan, jos kiire yllättää. Viikonloppuaamuina smoothien voi jättää hieman paksummaksi, kaataa kulhoon, koristella kauniisti ja nautiskella lusikalla kaikessa rauhassa.
10 vinkkiä hyvän smoothien tekemiseen
Nautin smoothien lähes joka päivä. Olen smoothieiden suurkuluttajana olen oppinut muutaman hyödyllisen niksin, joiden avulla vitamiinipommijuomista tulee joka kerta herkullisia!
- Anna tehosekoittimen hurista tarpeeksi pitkään. Blenderin kova ääni houkuttelee hurauttamaan smoothien ainesosia vain pikaisesti, mutta kuohkean ja tasaisen lopputuloksen saamiseksi tehosekoittimen kannattaa antaa pyöriä muutaman minuutin ajan. Osassa tehosekoittimissa on smoothie-ohjelma, jonka kannattaa antaa pyöriä kokonaan läpi ennen blenderin sammuttamista.
- Käytä mahdollisimman kypsiä hedelmiä ja marjoja. Kasvisten kypsyys vaikuttaa todella suuresti makuun. Jos kaupasta ei löydy kuin raakoja hedelmiä, anna niiden kypsyä hedelmäkorissa parin päivän ajan ennen kuin lisäät niitä tehosekoittimen kannuun.
- Lisää smoothieen aina jotain pakastettua. Kun blenderiin heittää pakkasesta hedelmiä, marjoja tai vaikka jääpaloja, juomasta tulee ihanan kylmä ja koostumuksesta paksu.
- Jos haluat kermaisuutta, lisää joukkoon puolikas avokado.
- Jos haluat makeutta, lisää banaania, taateleita tai loraus hunajaa.
- Yhdistele makeaa ja hapanta. Moni on kanssani samaa mieltä siitä, että makean ja happaman yhdistelmästä syntyy kaikkein raikkain smoothie. Käytä mangoa ja limeä tai kokeile yhdistää mansikkaa ja sitruunaa.
- Lisää jotain proteiinipitoista pitämään nälkää. Maitorahka, kreikkalainen jogurtti, soijajogurtti tai proteiinijauhe ovat maistuvia tapoja lisätä smoothieen proteiinia.
- Kokeile pähkinätahnoja rohkeasti. Pieni määrä maapähkinävoita tuo makuun ihanaa paahteisuutta ja koostumukseen paksuutta. Myös pellavansiemenrouhe on ihanan kuitupitoinen lisä smoothieen.
- Maista ennen tarjoilua! Jos smoothie on turhan makea, lisää sitruunamehua. Jos lopputulos on turhan vetinen, laita joukkoon kaurahiutaleita tai banaania ja blendaa vielä hetki.
- Nauti smoothie välillä kulhosta. Kokeile vähentää nesteen määrää, niin smoothie jää paksuksi. Kaada seos lasin sijasta kulhoon, koristele marjoilla, pähkinöillä, siemenillä ja pilkotuilla hedelmillä. Nauti lusikalla!
Resepti: herkullinen vihersmoothie
Usein kuulee, että vihersmoothiet maistuvat nurmikolta tai että ne eivät voi oikeasti maistua hyviltä. Pyh! Hyvä vihersmoothie on makea ja raikas, eikä vihannesten maku korostu liikaa.
Tämän vihersmoothien vihreä väri tulee lehtikaalista. Sen käsittely on tärkeässä osassa, jotta maku ei muutu puiseksi. Lehtikaalista kannattaa poistaa keskellä kulkeva ruoti etenkin, jos käyttää ulkomaista lehtikaalia. Toinen tärkeä vaihe on hieroa lehtikaalin lehtiä kevyesti lime- tai sitruunamehulla ennen sen blenderiin heittämistä.
Ainekset
- lehtikaalin oksa
- limemehua
- noin 1 dl pakastemangoa
- pieni banaani
- noin 2 cm pala inkivääriä
- purkki maitorahkaa
- 1,5-2 dl omenamehua
- 1 rkl rouhittua pellavansiementä
Ohjeet
- Poista lehtikaalin ruoti. Ota lehtikaalin lehdet käteen, kaada pinnalle limemehua ja hiero se kevyesti lehtiin. Laita limemehulla käsitellyt lehtikaalit tehosekoittimeen odottamaan.
- Kuori inkivääri, jos käytät tuoretta inkivääriä.
- Lisää tehosekoittimeen pakastemango, banaani, inkivääri, maitorahka, omenamehu ja pellavansiemenet.
- Laita tehosekoitin päälle ja anna sen surrata tarpeeksi pitkään, jotta lopputulos on kuohkea ja tasainen.
- Maista ja tarkista koostumus! Jos kaipaat lisämakeutta, lisää joukkoon banaania. Jos koostumus on liian tuhti, lisää hieman omenamehua. Jos lopputulos on turhan makea, lorauta joukkoon limemehua. Jos joukossa on vielä sattumia, anna tehosekoittimen surista vielä hetki.
- Kaada vihersmoothie lasiin ja nauti!
Luitko jo nämä?
Parhaat proteiinipannarit valmistuvat muutamasta raaka-aineesta
Kokeile näitä aurinkoisia aamupalareseptejä
Näin nestehukka vaikuttaa treenaamiseen





