Eilen minun piti tehdä kaikenlaista. Näin lupasin. Ainakin itselleni. Minun piti siivota. Siivota oikein kunnolla. Minun piti pestä pyykkiä. Lakanat ja kaikki. Minun piti hoitaa takapihan rikkaruohot ja talven jäljiltä heräävä puutarha. Kerätä kuivuneet kasvit pois ja helliä vielä elossaolevaa. Minun piti järjestellä tavaroita ja löytää fiksut paikat niitä kaipaaville tilpehööreille. Minun piti leipoa marjapiirakkaa, jotta pakastimeen olisi tullut edes yksi tyhjä kolo. Minun piti järjestellä vaatekaappeja ja karsia turhat pois. Minun piti reippaasti lähteä kauppaan ja tehdä perheelleni ruokaa.
Minun piti tehdä paljon asioita mutta päädyinkin vain ajattelemaan. En niinkään ajattelemaan asioita mitä piti tehdä vaan elämän hullunkurisuutta yleensä.

Kuinka usein itse olet ”luovalla tauolla” pohtien, pähkäillen, ja sulatellen ideoita ja ahaa-elämyksiä? Kuinka usein vain yksinkertaisesti olet?

Pelko ja Uskallus.

Elämä ottaa suunnan yhteen sun toiseen. Elämä ei käytännössä koskaan pysy paikallaan. Muutosten tuulet puhaltavat ja niiden mukana on jokaisen mentävä, omalla vauhdillaan.
Itselle ainakin elämä on opettanut että aito ihminen on onnellisuuden perusta. Tunteille on annettava tilaa ja niitä on uskallettava kohdata. Oli ne sitten negatiivisia tai positiivisia. Pelko ajaa meidät monesti paikkaan jossa emme halua olla.
Pelko on myös este kaikelle sille mitä sielun syvimmissä syövereissä oikeasti haluamme tehdä.
Jos tietäisit varmasti ettet voisi epäonnistua niin miten se muuttaisi toimintaasi? Heittäytyisitkö?
Luultavammin.
Mutta miksi et tekisi sitä pienellä epävarmuudellakin? Mikään kun ei elämässä ole varmaa. Otat tiedostamatta riskin jo siinä kun astut aamulla ovesta ulos etkä tiedä varmaksi mitä päivä tuo tullessaan.
Elämme oikeasti jatkuvasti riskirajoilla ja se on osa elämää. Miksi et siis myös uskaltaisi ottaa tietoisia riskejä jos ne asiat ovat niitä todellisia asioita joita elämässäsi haluat tehdä ja toteuttaa?

Läsnäolo.

Läsnäolon tärkeyden olen oivaltanut viime vuosina vahvasti. Vain olemalla läsnä voi luoda kanssaihmiseen väylän, jonka luominen toisissa olosuhteissa on lähes mahdotonta. Oli sitten kyse puolisosta, lapsista, ystävistä, asiakkaista tai ohikulkevista ihmisistä, läsnäoleva kuunteleminen on kaiken perusta. Jokainen meistä ansaitsee tulla kuulluksi ja sitä kautta myös huomioiduksi ja ymmärretyksi.

Unohda siis somen sorkinta hetkeksi ja keskity kanssaihmisiisi. Elämä on tässä ja nyt, monesti suoraan edessäsi, eikä jossain muualla.
Ole siis läsnä tänään!
Huomioi lapsesi. Kuuntele. Leiki ja vietä aikaa heidän kanssaan.
Huomioi puolisosi. Halaa. Kosketa. Keskustele. Aiheella ei väliä kunhan juttu luistaa. Vietä yhteistä laatuaikaa.
Huomioi ystäväsi. Kysy ja kuuntele mitä heille kuuluu. Oikeasti. Aina ei tarvitse heti lähteä kertomaan mitä itselle kuuluu sillä senhän itse jo tiedät.

Tartu hetkeen – carpe diem!

– Heidi –