Yin-joogan salat.

Yin-jooga tuo ihana laji, joka pysäyttää hetkeen, antaa aikaa, ja luvan vain olla. Keskitytään hetkeen ja hengitykseen, oman kehon kuunteluun, jätetään kaikki suorittaminen ja kiire ulkopuolelle.

Joogaan tutustuin, kun ensimmäinen hot-jooga sali avattiin Helsinkiin. Kävin siellä säännöllisesti, koska liikkuva ja kiireinen elämänrytmini kaipasi niin mielen kuin kehon huoltoa. Nautin tuosta lämmöstä, joka oli ihana lisä harjoitukseen. (Käyn yhä edelleen kerran viikossa joogassa. Se on oma lepopäiväni ryhmäliikunnanohjaajan ja PT-työstä. Fressillä voi joogata nyt myös YIN-joogan parissa.)

Yin-jooga ei sisällä dynaamisia harjoitteita, eikä tarkoituksena ole kehittää lihasvoimaa ja tasapainoa kuten esimerkiksi Astanga- ja Flow-joogassa. Liikkeet tehdään rauhallisesti ja niihin keskitytään ajan kanssa. Yinissä ei tarvitse olla mikään superjoogi. Moni epäröi yiniin tulemista, koska ei taivu omituisiin asentoihin. Ei pelkoa, yinissä keskitytään jäykkyyden vähentämiseen. Jokainen tulee kehittymään yinissä omaan tahtiin. Tuntemukset yinissä on hekumallisen hyvänolon tunteen ja kärsimyksen rajamailla.

Usean ihmisen työpäivä täyttyy istumisesta ja päätetyöskentelystä. Selkä-sekä lonkkavaivat ovat hyvin yleisiä. Mitä vähemmän lanneranka ja selkä liikkuvat sitä jäykemmäksi ne tulevat. Yinissä suurin osa liikkeistä kohdistuu nimenomaan lantion ja alaselän seudulle. Yinissä kyse ei niinkään ole notkeudesta vaan lisätilasta, jota jo olemassa oleva keho saa vähitellen, kun ollaan pidempi aika tietyssä asanassa (asennossa). Lihasten venytyksen sijaan keskitytään yhdestä kymmenen minuutin ajan sidekudosten venytykseen.

Kaikilla on erilainen liikkuvuus kehossa. Yinissä liikkeitä voidaan avustaa blokeilla, vilteillä ja vöillä. Säännöllinen harjoittelu vireyttää aineenvaihduntaa, ja tuo positiivista vaikutusta niin luustoon kuin sidekudokseen. Lopputuloksena saadaan lisää liikkuvuutta siihen kehoon, mikä meille on annettu. Yin-harjoituksen jälkeen mieli ja koko keho on raukean rauhoittunut. Hektisessä elämänrytmissä tulee olla terveellä tavalla itsekäs, ottaa aikaa itselleen ja keholleen. Jo muutamien harjoituskertojen jälkeen huomaa, kuinka energisempi ja iloisempi arjen askareissa onkaan.

Namaste.

-Heli-

Scroll to Top