Ikä ja kokemus kasvattaa, oli kyse sitten mistä elämän osa-alueesta tahansa. Kaikkialla kiinnitetään enemmän huomiota kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Omaa liikkumistani on aina ohjaillut omat mieltymykset ja kokeilunhalu.

Nuorta uhoa

Näin yli nelikymppisenä voi hieman huvittuneena muistella kaksikymmentävuotiaan ikiliikkujan treenejä. Enempi on aina parempi.
Jos illassa oli kolme kovaa tai erittäin rasittavaa tuntia, ne kannatti kaikki käydä, koska suosikkiohjaaja veti ne. Ei ollut mitään sosiaalista tapahtumaa, joka olisi peitonnut kunnon hikisyketreenit. Ja kaikki kaveritkin löytyivät samoilta tunneilta.

MTV3 uutisten kevennysosioonkin päästiin, kun haastateltiin, ihmeteltiin ja hehkutettiin himoliikkujia. Tuolloin vielä keho palautui jokseenkin nopeasti treeneistä, eikä väysymystä tunnettu. Elämä edessä ja liikunta mielenruokana! Mahtavuutta olla yksi kovista. Ruokaa nautittiin niukasti. Pääasia, että näytti hyvältä ja fiilis oli mitä mahtavin. Elämä oli yhtä juhlaa.

Tavoitteellista treenaamista

Tavoitteita pitää olla. Kolmenkympin kynnyksellä oivallus oli tullut: liikunnassa pitää olla jokin pointti, miksi tehdä asioita. Toki siksi, että se on hauskaa, mutta jokin oma tavoite ja sen saavuttaminen kutkutti mieltä.

Nuo tykitykset eivät olleet kuitenkaan omiaan luomaan pohjaa peruskunnolle, jota tarvitsin maraton haaveeseeni.

Kuinka ”Duracel” joutui nöyrtymään lenkkipolulla, kun sykemittari alkoi piipata peruskestävyyttä hakevalla lenkillä. Juuri, kun oli tyylikkäästi juossut muutaman kanssaulkoilijan ohitse, juoksu piti muuttaa kävelyksi ja pian ohitetut pyyhälsivät ohitse. Mietin miten voisin selittää, että kyllä jaksan juosta, ettei kunto missään nimessä loppunut kesken, mutta tämä kuului juoksuharjoitteluni perustaan. Tuskinpa kukaan tuohon kuitenkaan enemmin kinnitti huomiota. Tuo harjoittelujakso kavatti niin henkisesti kuin fyysisestikin.

Tavoitteet palkittiin ja pääsin juoksemaan suunnittelemani matkan ja juuri oikeaan kellotukseen.

Järkevyys treeneihin tapahtui yksinkertaistaen: yksi jumppa päivässä on varmasti tehokkaampi kuin kaksi, ja lepopäivä on ihan sallittu, jopa odotettu hetki.

Tapahtui myös valaistuminen ravinnosta kehon polttoaineena, oikeaan aikaan nauttittuna. Löytyi myös ymmärrys myös siihen mitä on hyvä syödä, unohtamatta sallittuja herkutteluhetkiä.

Keho kiittää

Nautin pehmeistä, kehoa huoltavista tunneista, joiden jälkeen jää energisoitunut olo. Valehtelisin, jos väittäisin, etten yhä edelleen saisi parhaita kikcsejä kuitenkin itseni ylittämisestä. Se ei välttämättä tarkoita treeniä, josta hädin tuskin pääsen omilla jaloillani pois, vaan se voi myöskin olla joku liikkuvuuteen liittyvä asia. Toki se kaksikymppinen huimapää nostaa aika-ajoin leukaansa menovaihteelle.

Liikun yhä omien mielihalujeni mukaan, mutta maltillisemmin ja järkevämmin. Lisänä on myös tullut henkinen hyvinvointi. Nämä kaikki
asiat yhdessä tekee edelleen liikunnan miellyttäväksi osaksi arkea,
jota ilman tuskin pystyisin olemaan.

Liikunnallista joulun odotusta,

Heli