Hellou!

Kisakausi on nyt paketissa! Takana on 15 kisaa ja 26 viikkoa tunnevuoristoradassa hengailua. Ennen kauden alkua laitoin tavoitteeksi olla Let Accessin Order of Meritissä 20 parhaan joukossa. Lopullinen sijoitukseni oli 26., eli tavoitteeseen ei päästy. Sijoitus parani viime vuodesta roimasti, jolloin olin 52. kauden päätyttyä. Pelipaikka ensi kaudelle toki varmistui, mutta sija 26 tarkoittaa sitä, että en pääse suoraan Ladies European Tourin karsintafinaaliin. Valmentajien kanssa käytyjen keskustelujen jälkeen päädyimme siihen, että en lähde esikarsintoihinkaan, vaan jatkan ensi vuoden Let Accessilla.

Ensimmäinen ajatus ja tunne tästä päätöksestä oli pettymys ja epäonnistuminen. Tuntui, että mitäs kehitystä tässä sitten on edes saatu kauden aikana tapahtumaan kun matka jatkuu samalla kiertueella myös ensi vuonna. Tuntui, että en etene yhtään vaan junnaan paikallani. Mutta vähän kun aikaa kului ja pystyin kunnolla makustelemaan päätöstäni, tuntui siltä, että tein ihan oikean ratkaisun. Pelillinen tasoni ei vielä riitä pääkiertueella pärjäämiseen, joten koitetaas ensin pärjätä haastajakiertueella 🙂

IMG-20150930-WA0009

Reppu selkään ja hommiin!

Tämän ajatuksen kanssa kun pääsin yhteisymmärrykseen, tuntui kuin valtava painolasti olisi nostettu pois hartioilta. Kouluajoiltani muistan, kuinka luokka-asteelta seuraavalle siirtyminen ei ollut ikinä mikään ongelma, uusien asioiden oppiminen ja lukeminen oli mielekästä ja vaivatonta. Nyt tuntuu juuri siltä, että päässäni joku koittaa kuiskia, että ”skippaa vaan se yks luokka kyl sä pärjäät vaikket vielä kaikkea osaakaan.” Varmasti pärjäisinkin, mutta todennäköisesti hirveällä stressaamisella saisin aikaiseksi vain ennenaikaisen hiustenlähdön 😀

IMG-20151007-WA0001

Työnteossa viimeisessä kisassa 🙂

Tässä kohtaa pitääkin kuunnella sydäntä ja tuijottaa faktoja ja todeta, että en ole vielä valmis. No onko koskaan valmis, joku kysyy ihan varmasti. Olen samaa mieltä, sillä jos aina vain odottaa jotain merkkiä korkeammalta voimalta – nyt, Annika, nyt olet valmis, ole hyvä ja mene pääkiertueelle – saa sitä odottaa ikuisesti. Aina löytyy joku epäkohta omasta pelistä, jonka taakse voi piiloutua ja sanoa mutku tää ei viel riitä. Mutta, jos et pääse kasiluokan matikkaa läpi, et voi olettaa, että saisit samalta istumalta lukiomatikan kunnialla suoritettua. Eli hoidetaan ensi vuonna peruskoulu kunnolla pakettiin, jotta kauden päätyttyä istun kotona päättötodistus kourassa ja uusi reppu ja penaali valmiiksi ostettuna lukiota varten.

Rakas isäni aina sanoo, että ”ei muuta ku haalarit päälle ja hommiin”. Jos haluaa kehittyä missä tahansa pitää vain olla kärsivällinen ja jaksaa vetää ne haalarit päälle ja lähteä paiskimaan töitä. 🙂

”There is no elevator to success. You have to take the stairs.”

 

Porrastäyteistä syksyä kaikille 😉

-Annika