Fressiläiset kertovat |

 

Fressiläiset kertovat

Tutustu fressiläisten kertomuksiin omista tehtävistään ja miten he päätyivät osaksi Fressin huipputiimiä! Lue, mikä saa heidät  viihtymään työssään ja Fressillä.


Fatlum Gerguri

Fatlum Gerguri

Myyntivastaava
Fressi Espoonlahti, Espoo

Urani Liikunta- ja hyvinvointikeskus Fressillä alkoi syksyllä 2014, jolloin sain kunnian aloittaa ihmisten auttamisen liikunnan pariin ja kohti terveellisempää elämäntapaa. Aloitin urani promootiomyyjänä, josta siirryin asiakasneuvojaksi, vastuumyyjäksi ja myöhemmin nykyiseen työhöni myyntivastaavaksi. Olen siis elävä esimerkki siitä, kuinka Fressillä voi edetä urallaan!

Suurin ilo minulle on kuitenkin tehdä työkseni jotain merkityksellistä ja saada vaikuttaa tuhansien ihmisten elämään parhaimmalla tavalla. Inspiroimalla sekä ymmärtämällä jokaisen tarpeita ja tavoitteita, löydän varmasti parhaan ja helpoimman ratkaisun jokaiselle aloittaa liikkuminen Fressillä.

Parasta työssäni ovat sen tarjoamat haasteet ja mahdollisuus olla mukana rakentamassa kasvavaa yritystä ja johtaa Fressi Espoonlahden myyntiä. Parhaat oppini olenkin saanut työtä tekemällä ja osaavilta esimiehiltäni sekä työkavereiltani. Suuri kiitos siis heille!

Fressistä tekee mukavan työpaikan perheyhtiön fiilis, yhteisöllisyys, työkaverit ja asiakkaat sekä se, että minuun luotetaan. Olen saanut kehittyä koko ajan ja sitä mukaan saanut myös enemmän vastuuta. Täällä saa olla oma itsensä. Tyyli on vapaa!’


Jessica Reiman

Jessica Reiman

Fressi Trainer -vastaava
Fressi Kamppi, Helsinki

Muutin pääkaupunkiin vuonna 2011, jolloin hain Fressille ryhmäliikuntaohjaajaksi. Pääsinkin melko pian aloittamaan sijaistukset ja jo ensimmäiset kosketukset Fressiin olivat huikean hyvät. Henkilökunta otti minut heti iloisesti ja aurinkoisesti mukaan Fressitiimiin!

Työskentelin aluksi fysioterapeuttina, mutta entinen työni personal trainerina alkoi kiinnostaa minua jälleen ja sainkin paikan Fressi trainerinä Fressi Leppävaarasta.

Sain kehittää ammattitaitoani lisää FAF:n kautta ja pääsinkin muun muassa kehittämään uutta Warrior-x – ryhmäliikuntatuotetta Fressin tuoteperheeseen. Fressin kautta ovet aukenivat myös muihin Fysioline konsernin tehtäviin ja aloitin FAF- Fitness Academyn kouluttajaksi vuonna 2014.

Vuonna 2016 minut valittiin Fressi Kampin tiimiin Fressi Trainer vastaavaksi, joka oli tervetullut uusi haaste minulle. Olen saanut vuosien aikana paljon haluamaani vastuuta ja työni on ollut erittäin monipuolista ja antoisaa.

Ennen kaikkea parasta työssäni ovat ympärilläni olevat ihmiset ja Fressin mieletön tiimihenki. Kaikki puhaltavat yhteen hiileen ja töihin on aina ihana mennä. Välillä jopa tuntuu, etten olisi töissä ollenkaan. Fressi on minulle kuin perhe!


Milla Rajanti

Milla Rajanti

Asiakaspalvelu
Fressi Heikinkatu, Oulu

Olen 100% positiivista asennetta pursuava 21-vuotias naisen alku Oulusta. Urheilu on aina ollut osa elämääni niin ilossa kuin itkussa.

Fressin aurinkoiseen tiimiin olen kuulunut vuoden 2015 keväästä lähtien, eikä taakse ole ollut katsominen. Saan työssäni olla tekemisissä ihanien asiakkaiden, aurinkoisten työkavereiden ja kannustavien esimiesten kanssa. Fressillä joka ikinen päivä on erilainen. Saan antaa itsestäni joka päivä hieman enemmän, vain taivas on rajana. Juuri tämä tekee työstä mielenkiintoista.

Aloitin Oulun Fressillä kesätyöt asiakaspalvelussa ja Lasten Fressi –ohjaajana. Syksyn tullen sain lisää vastuuta asiakaspalvelussa ja pääsin kehittämään Oulun keskuksen promootio toimintaa. Nykyään, vuosi aloittamiseni jälkeen, toimin Oulun Fressin asiakaspalveluvastaavana ja vastaan promootio –toiminnasta. Kun Fressillä tekee työnsä hyvin, niin se kyllä huomataan!

Edustamme ylpeänä tiiminä suomalaista loistoyritystä, jonka kanssa pääsemme edistämään jokaisen terveyttä!


manna
Marietta Kiianlinna
Fressi trainer, kamppi
Fressi Kamppi, Helsinki

Kampin Fressin pitkäaikaisena asiakkaana halusin päästä mukaan Fressin energiseen tiimiin. Aikaisempien positiivisten Fressi- kokemusten ansiosta koin sopivani täydellisesti Fressin perhemäiseen kulttuuriin.

Fressillä etenemis mahdollisuudet ovat loistavat. Aloitin työt syksyllä 2015 Fressillä aluksi Lasten Fressissä, josta sitten hetken päästä siirryin asiakaspalveluun. Opiskeltuani traineriksi, aloitin työt Kampin Fressillä Fressi Trainerinä.

Parasta Fressillä työskentelyssä on sen perhemäinen kulttuuri, jossa kaikkien ideat ja toiveet otetaan huomioon. Töihin on aina yhtä ihana mennä !


Marjaana Rintamaa

Lasten Fressi -ohjaaja
Fressi Myyrmäki, Vantaa

Olen 21-vuotias sairaanhoitajaopiskelija ja työskentelen opiskelujeni ohessa Myyrmäen Fressillä Lasten Fressi -ohjaajana.

Olen alun perin kotoisin Pohjanmaalta ja ennen muuttoani pääkaupunkiseudulle, työskentelin Seinäjoen keskuksessa niin ikään Lasten Fressi – ohjaajana.

Työssäni parasta ovat erityisesti ihanat lapset, joista jokaisen oppii tuntemaan työtä tehdessä todella hyvin. On palkitsevaa nähdä, miten hyvin lapset viihtyvät meillä Fressillä ja kuinka tyytyväisiä heidän vanhempansa ovat palveluumme.

Toinen asia, mikä saa minut viihtymään niin hyvin Fressillä, on meidän mahtava työporukkamme! Lasten Fressi -tiimimme koostuu upeista työkavereista, joiden kanssa ei ole ikinä tylsää.


Työtehtävät Fressillä >

Avoimet tehtävät >